Pääsisältö
Waitinen, Matti

Palovaarin turvatärpit

Palovaarin turvatärpit

Hinta nyt23,32 €
(20,55 € alv 0 %)

Kuvaus

Sankoruiskuja, sinisiä kypäriä, hienoja univormuja ja tietenkin paloautoja. Kuulostaa komealta, joten Tauno ja Ansa päättävät ilmoittautua mukaan Vaaralan VPK:n nuorisotoimintaan. Palovaari ja palokoira Pentti pitävät ideaa mahtavan fiksuna.

Kirjassa opitaan monenlaisia tärkeitä turvallisuustaitoja aina ensisammutuksesta ja hätäilmoituksen tekemisestä ensiapuun. Sammutuspeite, hätänumero ja kylkiasento tulevat tutuiksi, ja kevätjäistäkin keskustellaan. Palovaari muistuttelee myös heijastinten, pyöräilykypärän ja pelastusliivien tärkeydestä.

Opittavaa on rutkasti, mutta ennen pitkää Taunosta ja Ansasta tulee varsinaisia turvallisuustaitojen mestareita. Palovaari ja Pentti eivät voisi olla ylpeämpiä!


Matti Waitinen (FT, KM, Master of Security) on Helsingin Pelastuskoulun rehtori. Hän on työskennellyt aiemmin myös peruskoulun opettajana ja rehtorina sekä aikuiskasvattajana. Waitinen nimettiin Vuoden palomieheksi vuonna 2011, ja hän on kirjoittanut lukuisia turvallisuusaiheisia teoksia. Vuodesta 2018 lähtien hän on toiminut myös Turun yliopiston erikoistutkijana.
Marjo Nygård on Seinäjoella asuva kuvittaja ja graafikko. Hän on kuvittanut lukuisia lastenkirjoja ja oppimateriaaleja, ja hän voitti Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2005.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Palovaarin turvatärpit
Tekijät
Waitinen, Matti (Kirjoittaja)
Nygård, Marjo (Kuvittaja)
Tuotetunnus
9789523542853
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja

Kustantaja
Lasten Keskus
Sarja
Palovaari
Painos
2020
Julkaisuvuosi
2020
Kieli
suomi
Sivumäärä
53
Tuoteryhmät
Lasten- ja nuortenkirjat
Lasten tietokirjat
Kirjastoluokka
L35.6 Palo- ja pelastustoimi
Ikäsuositus
6
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
paloturvallisuus, liikenneturvallisuus, ensiapu, turvallisuuskasvatus
Avainsanat
ensiapu, ensisammutus, liikenneturvallisuus, paloturvallisuus, turvallisuus, vesillä liikkuminen

Katso myös näitä tuotteita