Pääsisältö
Aitlahti, Kaisa, Keränen-Pantsu, Raili, Mäkinen, Aulikki

Lattiakuvat ja kestävä tulevaisuus

Lattiakuvat ja kestävä tulevaisuus

Hinta nyt36,50 €
(32,16 € alv 0 %)

Kuvaus

Lattiakuvat on pedagoginen menetelmä, jossa hyödynnetään kaikkia aisteja, liikettä, musiikkia, visuaalista ilmaisua ja kerrontaa. Kertomuksen edetessä lattialle muodostuu juuri tämän ryhmän prosessin kuva.

Lattiakuvat ja kestävä tulevaisuus käsittelee ihmisen suhdetta luontoon sekä ihmisten suhdetta toisiinsa. Kirjan uudet lattiakuvatyöskentelyt kestävästä tulevaisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta vahvistavat toivoa ja motivoivat eri-ikäisiä aktiiviseen toimijuuteen.
Viides lattiakuvakirja sukeltaa ajankohtaisiin teemoihin ja osoittaa, että myös vaikeina koettuja teemoja on mahdollista käsitellä toivon näkökulmasta. Osa työskentelyistä on suunnattu seurakuntien kasvatustyöhön, osa yhteiskunnan muiden toimijoiden kuten varhaiskasvattajien ja opettajien käyttöön.
Monipuolisesti lattiakuvien pedagogiikkaa avaavan teoriaosuuden lisäksi kirjassa on parikymmentä ennen julkaisematonta työskentelyä.

Teoksen kirjoittajat ovat kehittäneet Lattiakuvat-menetelmää Suomessa pitkään ja kouluttaneet kasvattajia seurakunnissa, varhaiskasvatuksessa ja kouluissa.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Lattiakuvat ja kestävä tulevaisuus
Tekijät
Aitlahti, Kaisa (Kirjoittaja)
Keränen-Pantsu, Raili (Kirjoittaja)
Mäkinen, Aulikki (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789523549326
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
16.12.2024

Kustantaja
Lasten Keskus
Sarja
Lattiakuvat
Painos
2024
Julkaisuvuosi
2024
Kieli
suomi
Sivumäärä
192
Tuoteryhmät
Seurakuntatyönkirjat
Varhaiskasvatus
Kirjastoluokka
20 YLEINEN USKONTOTIEDE
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
opetusmenetelmät, pedagogiikka, narratiivisuus, ryhmäohjaus, katsomuskasvatus, elämänkatsomus, kristillinen kasvatus, varhaiskasvatus, kestävä elämäntapa

Katso myös näitä tuotteita