Pekka Haavisto kulkee Teiskosta Jerusalemin kujille ja Pietarin Nevski Prospektille, lapsuuden pysähtyneestä kesäpäivästä pakolaisleirin raunioihin. Kokouspaperien reunaan tai pieneen vihkoon piirtyy muistikuvia, ajatuksia, oivalluksia. Avoimin silmin kulkeva kohtaa sinnikkyyttä ja inhimillisyyttä, menneisyyden sankareita ja tulevaisuuden toivoja. Kanssaihmisiä. Hatunnoston arvoisia.

Hatunnoston tarinat, muistot ja ainutkertaiset kohtaamiset kasvavat puhuttelevaksi kertomukseksi kuuntelemisesta, toisen ihmisen osaan asettumisesta ja silminnäkijän vastuusta. Haavisto käsittelee ihmisyyttä paitsi yleisessä myös yksityisessä valossa, muistojen, nostalgian ja omien läheisten kautta. Ihmisenä olemisen kysymykset ovat yhteisiä ajasta ja paikasta riippumatta.